keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Pieni vessanmatto


Töissä jäi pieni loimenpätkä ja kudoin siitä meille uuden maton vessaan. Toinen puoli näyttää erilaiselta. Mattoon käytin pohjakuteena ikivanhaa raakasilkkistä neulosta, jonka olin värjännyt omituiseksi ja vuosia kangasta pyöriteltyäni leikannut sen lopulta matonkuteeksi. Kuvioissa käytin trikookudetta. Nyt meillä on silkkinen matto vessassa =)


Morsinkovärjäys


Onneksi ennen ensilumia ja kunnon pakkasia ehdin vielä kerätä kasvattamani morsingon lehdet, huuhdella ja tehdä niistä värjäyksen Riihelän Leenan ohjetta seuraten: http://riihivilla.blogspot.fi/p/morsinko.html   Ensimmäisessä kuvassa morsingot on huuhdeltu ja laitettu kiehuvaan veteen. Toisessa liemi on jo hapetettu ja lisätty natriumditioniitti, pelkistämään  indigo leukomuotoon eli vesiliukoiseksi. Lanka on liemessä keltaista, mutta kun vyyhdin nostaa kattilasta niin se reagoi happeen ja muuttuu siniseksi =)  Morsinkoja oli 1. 200 kg


Olin hankkinut lisää Pirtin Kehräämön silkkivillaa, jota viimevuonna värjäsin jo 300 g indigovärjäyksissä, nyt halusin käyttää omat morsinkoni ja värjätä niillä 200 g, että saisin jo jotain kunnolla tehtyäkin. Laitoin siksi ensimmäiseksi 15 min. 100 g silkkivillaa morsinkoliemeen ja seuraavaksi vielä 100g. Lankoja käytin liemessä kaksi kertaa, en tiedä kannattiko, mutta halusin parhaimman osan väreistä imeytyvän näihin lankoihin.  Lopuksi laitoin  valkoista 7- veljestä 50 g, sitten saman verran luonnon valkoista ja viimeiset vaaleimmat langat ovat 100g Novitan Woolia.  Tuo pieni pätkä noiden vaaleiden lankojen päällä on Woolia ensimmäisestä kastosta. Eli oikein mukavan siniset langat sain omista morsingoistani =) 



Tosin kun vertasin viimevuotisiin indigovärjäyksiin niin aika vaaleiksi silti jäi nuo omat langat. Tietysti olisin saanut tummempia värejä, jos olisin alottanut 50 g, mutta halusin nyt tallentaa morsinkovärjäykseni tuohon silkkivillaan, josta suunnittelen  tekeväni hihattoman tunikan itselleni.