perjantai 30. joulukuuta 2011

Vuosi sitten meille tuli Melli!

Tällainen pikku pallero Melli oli vuosi sitten tammikuussa,  onneksi pentuaika meni  varsin vähin vaurioin, muutamat kengät ja vanhan nojatuolin käsinoja saivat uuden muotoilun!

Huhtikuun lopulla Melli oli jo kasvanut kovasti ja aloittanut koirakoulunkin! 

Näin hienosti osataan istua!

Lempipaikka on  pihassa saunalle johtavien portaiden tasanne, koska sieltä näkee ohi menevät koirakaverit!




 Nyt Melli on jo aikuinen, pentukarva vaihtui ja hieman väritys muuttui punaruskeampaan suuntaan selästä. Varsin nätti tyttö ja kovin tykätty, ainakin naapurin Briardiuros Maran mielestä! Päällyskarva kasvaa vielä pitemmäksi talven aikana.




Tässä Melli vuoden vanhana joulukuussa ja hitunen katolta tippunutta lunta jäljellä.

torstai 29. joulukuuta 2011

Sinipuulla värjätyt langat pääsivät puikoille


Kaikenlaisia joulukiireitä on ollut, mutta perheen  villasukkatilanne vaati asiaan puuttumista. Syksyn värjäyksistä oli kyllä mukava sommitella raitasukkia, vaikka ylimmissä sukissa onkin värjätyt langat yhdistetty mustaan seiskaveikkaan. Koko perhe sai sukkia! Nyt on puikolla jo krapin kylmävärjäyslangat kirjoneulelapasiin ja paatsaman kuorella värjätty pohjaväriltään harmaa lanka.

sunnuntai 20. marraskuuta 2011

Ikean peili sai kermakuorrutuksen


Pidin mosaiikkikurssia edellisenä viikonloppuna ja sain yhdeltä kurssilaselta loput kahvikuppien sirpaleet. Itse en ollutkaan vielä ehtinyt tekemään kierrätetyistä posliiniastioita mosaiikkia, joten nyt minulla oli kaunista liilaa kukkakuppia juuri sopivasti. Kultareunatkin asettuivat mukavasti peilin ulkoreunoille ja kehykseen. Kiitos Pirjo :)


Aikaisemmin tekemäni lasilyhty putosi ja meni rikki. Se ei kauhesti harmittanut, sillä olin Sinooperista ostanut siihen värillistä lasimosaiikkia ja vasta saumausvaiheessa huomannut, että lasi olikin vain värjättyä! Nyt tein mosaiikkilyhdyn Arjan antamasta   tiffanylasista Ikean lasi maljakkoon ja tykkään kovasti!

Vielä syksyn viimeiset värjäykset: veriseitikki, pikkuauringonkukka, paatsamankuori ja sinipuu


Suunnitelmissa on omat villapaitalangat, joten tilasin Virtain Villasta 3-säikeistä karstalankaa, joinka yksi säije on harmaa. Malli on vielä etsinnässä, mutta kaivoin pakastimesta kaikki loput veriseitikit 400 g ja 200 g lankaa. Langat jäi lähes kahdeksi päiväksi värjäysliemeen, kun en ehtinyt niitä pesemään,  punainen väri oli imeytynyt lankoihin hyvin ja liemi oli lähes kirkasta. En edes yrittänyt jälkivärjäyksiä. Vihreä lanka on värjätty pikkuauringonkukalla ja samalla reseptillä kuin aikaisemminkin. Kolmas lanka on paatsamankuorella 200 g ja 100g Virtain Villaa. Paatsaman kuori oli tilattu Riihivillasta jo viime syksynä, joten olihan se aikakin laittaa väripataan.


Paatsaman kuorella värjäys tuotti yllätyksen 200 g kuorta värjäsi 765  g lankaa!!! Ensin 100 g 3-Virtain Villaa,  2. värjäys: 100 g Kauhavan 2-säik. karstalankaa, 3. värjäys: 100 g Kauhavan 2-säik.karstalankaa, nyt lämpötila oli lähempänä 90 astetta, kun jostain olin lukenut, että puunkuorilla se tuottaa pysyvämpiä värejä, -tiedä häntä. Lankaan tuli kuumemmassa aavistuksen ruskeampi sävy. Jäähtyvään värjäysveteen päätin heittää vielä 100 g purettamattonta karstalankaa, koska paatsama sisältää tanniinia.  Tästä vyyhdestä tuli sitruunan keltainen (lanka alakuvassa).  4. värjäys:  200 g Kauhavan karstalankaa, toiseen vyyhtiin yritin rautapuretuksella vihreää väriä jälkivärjäyksessä - ei tehoa! Siispä kaikki neljä värjäyskertaa tuotti  500 g lähes samaa sinapinkeltaista väriä =0 Jos olisin tuon arvannut olisin voinut laittaa kaikki vyyhdit samalla kerralla! En siivilöinyt kuoria pois vaan annoin niiden liota  lankojenkin kanssa, kuoren roskat lähti ravistelemalla langoista aika helposti! Vasta 5. värjäyksessä huomasin värjäysliemen olevan sen verran vaalennut, että päätin laittaa värjäykseen paremmin värjäytyvää Novitan 7-veljestä 165 g, valkoista ja harmaata ja vielä riitti väriä näihinkin. En ole tosin keksinyt, mitä tekisin 500 g sinapinkeltaista karstalankaa.


100 g sinipuuta oli myös todella riittoisaa. Ensimmäisessä värjäyksessä olin blogeja lukemalla aavistellut värin riittoisuutta joten uskalsin laittaa 400 g lankaa värjäytymään, 100 g valkoista ja harmaata 7-veljestä värjäytyi lähes mustaksi, 100 g Virtain Villa tumman violetiksi ja 200 g Kauhavan Kangasaitan 2- säik. karstalanka jäi vaalemmaksi kuin Virtain Villa.


2.värjäys toi vaaleampia sävyjä, mutta aluksi näytti ettei väriä tule kunnolla, joten heitin sinipuulastut myös värjäykseen! Voi tyhmyyksien tyhmyys! Sinipuu on älyttömän tikkuista, eikä sitä tahtonut saada lainkaan langoista pois, loput täytyy nyppiä, kun langat keritään :( Tähän värjäykseen laitoin 200 g Virtain Villaa, 100 g Kauhavan Kangasaitan karstalankaa,  230 g harmaata ja valkoista 7-veljestä.


Vielä 3. värjäys: 150 g valkoista ja 100 g harmaata 7-veljestä, näihin tuli vielä hienosti väriä!



Yhteensä 100 g sinipuuta värjäsin siis 1180 g lankaa  eli yli kilon!  Sinipuu ei kuulemma ole kovin pysyvä väri, mutta ajattelin silti uskaltaa käyttää lankoja villapaidassa!


tiistai 18. lokakuuta 2011

Auringonkukkaa ja samettiruusucoktail krapin jälkivärjäyksessä


Syksy on vienyt auringonkukat joten ne oli aika pistää väripataan. Keittelin täyden 10 l kattilallisien auringonkukan lehtiä, kuihtuneita kukkia ja siemenkotia. Auringonkukkan lajike oli Teddy bear, sillä kuistilla odottaa uusi liemi toisesta lajikkeesta ja onkin hauska verrata saako samalla reseptillä saman kaltaisen värin. Alunaa ja kuparisulfaattia oli 10% langan määrästä ja rautasulfaattia 2% (lankana Kauhavan Kangasaitan karstalanka 200 g ja harmaa Isoveli 35 g) Lämmin keltaoranssi on krapin 3. värjäysliemi höystettynä samettiruusun varsilla ja kuihtuneilla kukilla, joita oli myös aivan täysi kattilallinen! Puretteena pelkkä aluna. Väri on tosi hyvä keltainen ja sopii loistavasti tuohon vihreään, mutta olisi pitänyt älytä käyttää samaa lankaa, sillä keltainen on nyt ohuempaa karstalankaa ja pohjaväriltään vaaleankeltaista Woolia tuo pieni vyyhti.

Tässä keväällä tekemäni betonikana vartiopaikallaan, 
ehkä ensikesänä
kanani on saanut mosaiikkihöyhenet ylleen!

keskiviikko 12. lokakuuta 2011

Moniväri värjäyksiä


Morsingolla värjätty Wool jäi mielestäni aika valjuksi, joten kun keittelin vanhan haavan kuorista värjäyslientä laitoin toisen morsinkovyyhtini sinne uudelleen värjäytymään parin solmun kera ja sain aika mukavan näköisen vyyhdin. Nyt värjäysten tavoitteena oli saada mahdollisimman monivärisiä vyyhtejä. Joten laitoinkin esipuretetun vyyhdin yhtä aikaa kahteen kattilaan. Toisessa kattilassa oli samettiruusua, tiikerikaunosilmää ja kanadanpiiskua toisessa kattilassa oli vanhan haavan kuorta. Värjäyksen loppuvaiheessa nostin vyyhdin ylemmäs ja lisäsin kuparisulfiittia kukkien sekaan ja rautasulfiittia haavankuoriliemeen.

 
Kolmen viikoa pidin lasipurkkiin kerroksittain ladottuja alunalla puretettuja vyytejä veriseitikkien ja samettiruusujen ym. rääppeiden seassa, lisäksi halusin varmistaa että saan keltaistakin lankoihin, joten ripottelin kuivattua paatsaman kuorta lankojen päälle. Langat oli täysin upotettuna värjäysliemeen ja kansi tiiviisti kiinni. Kovin lämmintä paikkaa ei tähän vuodenaikaan enää ole, mutta aika kivaa keltaoranssia lankaa sain Kauhavan Kangasaitan karstalangasta ja Novitan Woolista. Seuraavalla kerralla laitan suoraan veriseitikkejä yms. kerroksittain purkkiin, koska tämä oli rääppeillä tehty jälkivärjäys!



Alimmaisena ne lasipurkissa kylmävärjätyt langat, veriseitikillä värjätty punainen ja siinä päälimmäisenä se monivärinen vyyhti. 

sunnuntai 2. lokakuuta 2011


Tässä kesän satoa, violettia- ja oranssia paprikaa, joka ei ehtinyt saada vielä oikeaa väriä. Munakoisoja tuli kasvihuoneesta 7 kpl ja pari ehdittiin  jo syödä aikaisemmin. Chili kasvoi hyvin, mutta viime kesänä ulkona ehtivät tulla punaisiksi. Tomaattia on mukavasti, mutta kypsiä aika vähän ja kypsyessään mokomat halkevat. Eilen keräsin tomaatit sisälle kypsymään, ennen halla öitä ja keitin jo erän vihreitä tomaatteja etikkasäilykkeiksi. Ensi kesänä kasvihuonekurkkua laitetaan useampi, koska ne onnistui hyvin ja välillä olemme olleet ihan omavaraisia kurkun suhteen. Mutta tomaatit pitäisi saada niin aikaisin itämään, että alkaisivat kypsyä elokuun alussa ennen kosteita syyskelejä eli siinäpä haastetta! Ensimmäinen kasvihuonekesä on ohi ja ensi kesänä ollaan jo kokeneempia! Harmi ettei yhtään vesimelonia saatu onnistumaan :(

sunnuntai 18. syyskuuta 2011

Morsingolla ja veriseitikillä värjätyt langat


Keräsin perjantaina siemenistä kasvattamani morsingon ruusukkeet, joita etanat  olivat reijittäneet  (yht.780g) ja  tein värjääyksen ohjeen mukaan ( R.Aittomäki, H. Collander, H.Kotiranta; Luonnosta väriäkasveihin, 2010). Pilkoin lehdet, laitoin ämpärin täyteen kuumaa vettä  ja kannen kiinni 40 min. Poistin lehdet, lisäsin kidesoodan ja vatkasin, että vaahto muuttuu vaalean vihreäksi. Kun liemen lämpötila oli   55  astetta lisäsin natriumditioniitin  14  g käyttämällä hengityssuojaimia ja kumihanskoja.  Lientä seisotettiin nyt 40 min, sitten  kasteltu lanka liemeen ja annetaan olla 30 min, nostetaan ja leyhytellään ilmassa. Vaalena vihreä lanka alkaa sinistyä, sitten liemessä 10 min ja taas leyhytellään, sitten 4 min  ja vielä 10 min.  Asetetaan lanka varjoon kuivumaan ja pestään seuraavana päivänä.

Langasta tuli varsin harmaan sininen,  käytin Kauhavan Kangasaitan 3 - säikeistä karstalankaa ja Novitan Woolia. Woolista tuli vaaleamman harmaa,vaikka yleensä Wool saa vahvemman värin, pasmalankana olleet Isoveli -langoista tuli farkunsinisiä, varsinkin harmaalla pohjalangalla. Voi olla, että syksy oli vienyt jo osan väreistä,  mutta ensimmäisiksi sinisiksi langoiksi olen  tyytyväinen. Harmi kun seuraavan kerran pääsen kokeilemaan vasta ensi kesänä, sillä käytin koko penkin kasvuston!

Punaiset langat on värjätty veriseitikeillä, sillä ollen löytänyt niitä tosi hyvin tänä syksynä, samoin kuin ihan syötäviääkin sieniä.

keskiviikko 7. syyskuuta 2011

Luumupuu on täynnä ihania luumuja!


Uuden talomme pihalla kasvaa kaksi luumupuuta, toinen on keltainen ja toinen sinipunainen. Keltaisen luumun toinen runko jouduttiin kaatamaan, sillä siihen oli muurahaiset tehneet pesän puun ja kuoren väliin ja näin puu kuivui  kesällä, onneksi toinen runko säilyi! Keltaiset luumut olivat tosi ihania  ja  suuria. Myös sinipunaisen luumupuun hedelmät on maukkaita ja hyviä,  lajikkeita en tiedä! Nyt luumuja kypsyy päivittäin, joten yritämme ahkerasti syödä niitä.

sunnuntai 14. elokuuta 2011

Perhosia!!


Tänään on ollut niin ihanan aurinkoinen ja lämmin elokuun sunnuntai, että pihalta on voinut bongata valtavasti isoja päiväperhosia. Tässä Neitoperhonen punapäivänhatulla.


 Ja Amiraali kesäpäivänhatulla!





sunnuntai 7. elokuuta 2011

Kohta pääsen värjäämään morsingolla!


Keväällä tilaamani morsingon siemenet itivät hyvin ja penkissä on komea läjä isoja lehtiruusukkeita. Jännittää kovasti, mutta ensin on hommattava
apteekista nartiumditioniittia.


Tiikerikaunosilmät kukkivat upeasti, samoin samettiruusut, mutta ei näitä mitenkään henno värjäykseen käyttää.


Auringonkukkia, tsinnioita ja Tyynen astereiden siemenistä kylvämiäni upeita vaaleanpunaisia kesäastereita!


Välillä vähän keramiikkaakin

Löysin Ikeasta keväällä tekemälleni lampunjalalle sähköosat ja varjostimen, niin sain vihdoin lampun  valmiiksi. Olisin toivonut löytäväni pajusta punotun varjostimen, mutta käyhän se tuokin ainakin niin kauan jos joskus saan vaikka itse punottua pajusta uuden. Valo on oikein kaunis ja punoskuviointi hejastuu seinään.      
Jämäpala savea alkoi muistuttaa pässin päätä,
 päätin muotoilla siitä sellaisen. 
Pää on luonnossa noin ison nyrkin kokoinen.


Ensimmäisen kesän kokemuksia kasvihuoneviljelystä

Munakoiso kukkii ja 
pari hedelmääkin näyttää
olevan tulossa.

Kesäkurpitsan pölytys tuntuu
useimiten epäonnistuvan kasvihuoneessa,
sillä suuriosa aluista näivettyy ja vain muutama onnistuu. Aikaisempina kesinä kesäkurpitsa on
tuottanut runsaan sadon avomaalla kompostin päällä.

Pavut menestyvät kasvihuoneessa, mutta maissi venyi vain pituutta, kun vieressä kasvimaalla tähkät on pulleita ja pitkällä lyhyemmissä varsissa.

Tomaatin taimet huitelevat kasvihuoneen katossa ja raakileita on paljon, mutta toivottavasti saadaan riittävästi aurinkoa, että päästään maistelemaan kypsiä tomaatteja.

Kasvihuonekurkku on ihana  ja pari kurkkua on jo syöty!

torstai 28. heinäkuuta 2011

Taljan saari


Laitanpa tänne muutaman kauneimman kuvan Taljan saaresta, Tornion Röyttän edustalta tuulimyllyjen alta, missä olemme viettäneet päivän tai pari lähes joka kesä. Tuulimyllyt rakennettiin viime vuonna, silloin oli vielä epävarmaa saako mökit jäädä saarelle.


 Talo on aikoinaan ollut Taljan kalastajien tukikohta.


Nyt alueella on  6 tuulivoimalaa ja tuo kuvassa näkyvä on mantereen puolella!

Saaren korkeimalla kohdalla kasvaa upea pystykatajien täyttämä niitty.


Saaren toiselle laidalle rakennetiin tie,
mutta onneksi suurin osa katajista säästyi!


Vanha verkonkeittopata.


Rantarisukkoa ja risukon kätköön meren kuljettama 
vanha soutuvene, mitä jäljellä on...


Keskikesä kauneimmillaan

Melli sai juosta vapaana ja olihan se ihanaa.