tiistai 3. kesäkuuta 2014


Meidän naapurissa kukkii yli 40-vuotias kirsikkapuu upeana! Meidän puumme on vielä varsin pieni, mutta kuitenkin sen verran jo korkea, että latvasta ei enää yletä poimimaan kirsikoita. Kesä on jo pitkällä, sireenit kukkii piha-aidassa ja tulpaanit upeimmillaan ruusupenkissä.


Yllättävän moni narsissi olikin vain yhden kevään ilo ja tänä keväänä ei enää ole kukkinut kuin  perusnarsissit ja nämä Thalia kaunottaret, jotka viime syksynä istutin pation taakse.


Pihaesikkokin kukkii.


Samoin nämä aidot kullerot jotka tuovat aina lapsuuden kesät mieleen. Nyt ne ovat taas vain pieni puska, kun olen niin monesti niitä siirrellyt, mutta onneksi sentään nousivat, kun tuossa viime kesänä tehdyssä perennapenkissä oli  multa tosi kokkareista talven jäljiltä eli savea turhankin paljon. Varsinkin syksyllä istuttamani palleroesikot samoin kuin iki-ihanat kaunokaisetkin kärsivät, onneksi muutama selvisi... eli toivoa paremmasta on... Tältä ne näyttivät viime keväänä =(









 



Tämä kaunokainen on niin ihanaa Tyyneltä saatua kantaa ja menestyy hyvin  Keski-Suomessa, että olisi ollut sääli jos kaikki olisi kuihtuneet...


Kultatyräkistä on yhdessä kesässä kasvanut komea mätäs. Muistaakseni sain sen viimekeväänä perennoiden vaihdossa Liisalta. Näyttää viihtyvän =) samoin sammaleimu, voisin jopa suurentaa leimun istutuskuoppaa kivikossa, koska rajat tulevat nyt vastaan.
 

Aina niin viehko särkynytsydän

Jippii tomaatin taimissa on monissa raakileita =D Sain tomaatit istutettua kasvihuoneeseen kunnolla eli 1.6. Nyt on sitten kasvualusta vaihdettu ja samalla suojattu runko vesivanerilevyillä, sillä märkä multa runkoa vasten ei ollut kovinkaan pitkäikäinen ratkaisu.  Kaiken kaikkiaa sain 50 tainta mahtumaan kasvihuoneeseen ylimääräiset annoin vaihdossa ja myinkin osan pihakirppispäivänä =)


 Ja vihdoin saimme siemenistä kasvatetuista parsoista ensimmäiset maistaa... varsinaista Slow-foodia, sillä kai kasvatukseen meni 10 vuotta. Siirsin ne kolme kesää sitten tänne nykyiseen kotiimme mökiltä, jossa ne heinikossa kituuttivat pieninnä töyhtöinä, ensimmäistä kertaa viime kesänä oli jo useampia tupsuja samassa juuressa, kun olin lisännyt reippaasti kasvulavaan hevokakkaa!