maanantai 11. lokakuuta 2010

Pitkästä aikaa taas mosaiikkia



Nyt on taas aika keskittyä mosaiikkiin, kun ilmat viilenivät niin, ettei terassilla viitsi värjätä. Lankoja tuli värjättyä aikamoinen kasa talven neuletöihin ja voi olla, että kudon niistä pari shaaliakin. Upean värisiä lankoja saatiin värjättyä myös pitämälläni värjäyskurssilla, johon linkki sivupalkissa: -langanlumoissa . Tein syksyisen vadin tuikkujen alustaksi ja kuvittelin, että peilinpalat heijastaisivat valonsäteitä seinille, mutta ei. Vadin halkaisia on 35 cm ja aika tyytyväinen olen muuten lopputulokseen.

sunnuntai 12. syyskuuta 2010

Värjäyskokeiluja ruosteorakkailla ja krapilla

Viime viikolla osuin metsäretkellä ruosteorakkaisiin (-luultavasti), lisäksi löysin jotain seitikkejä, taula-ja pökkelökääpiä, mutta ne jäi odottamaan tuonnemaksi. Metsäretkistä on tullut työläitä, koska samalla etsin syötäviä sieniä ja värjäysmateriaalia! Näitä orakkaita oli lähes 600g, pilkoin ja liotin niitä pari päivää, keitin lähes mustaksi liemeksi. Alunan ja viinikiven kanssa 100g lankaa  värjäytyi harmaan ruskeaksi. Kaunis sävy, sillä väri on viileä, ei niinkään lämmin ruskea, mitä kasveista tahtoo tulla.


Samalla tein krapilla kokeiluja. Liotin 100g krappia neljä päivää lattialämmitetyssä kylppärissä. Aamulla heitin Wool-vyyhdin liemeen ja se ehti imeä mukavsti punaista väriä, ennen  kuin illasta lisäsin Kauhavan Kangas-Aitan karstalanka vyyhdit ja lämmitin värjäyksliemen sinne 70-75 asteeseen. Unohdin kokonaan keittää krappeja, joten aloitin värjäyksen suoraan liotuksesta. Woolista tuli kaunis punainen ja karstalangasta kirkas oranssi. Oranssi on hieman vaikea hyödyntää, muiden kasvivärjättyjen lankojen kanssa, sillä se on niin kirkas. Krapin jälkivärjäyksessa keitin liemen ja kun huomasin värjäyksestä tulevan edelleen kirkasta oranssia lisäsin mukaan punasipulin kuoria 200 g. Nyt sain langasta kullanruskeaa. Muutenkin nostin värjäyslämötilan korkeammaksi, koska halusin ruskeampia sävyjä krapistakin. Kirjojen mukaan alemmat lämpötilat tuovat punaiset värisävyt ja korkeammat ruskeat esille. Krappia minulla on lähes kilon verran ja seuraavaksi ajattelinkin kokeilla Riihelän Leenan ohjetta kylmävärjäyksestä.

maanantai 23. elokuuta 2010

Viikonlopun värjäyksiä

Tältä näyttää värisoppa, josta toivon kuparinruskeaa lankaa! Löysin vielä Pietaryrttejä ja leikkasin kukat ja n. 20 cm vartta, lisäsin muutamat sipulin kuoret, pari kourallista kuihtuneita samettikukkia ja tiikerikaunosilmää ja viisi kultapalloa. Liotin yön ja keittelin lientä toista tuntia. Liemi olin lupaavan värinen!
Jes! Onnistuin Woolissa, mutta samassa liemessä ollut Pirtin kehräämön lanka jäi haalean ruskeaksi, joten laiton liemeen rautavihtrilliä ja langasta tuli  viileä beige. Pasmalankana olleesta Novitan Nallesta taas tuli tumman ruskea!




Tässä vielä viime viikonlopun ja maanatain värjäykset yhdessä.  Aika monta mukavaa vyyhtiä sain aikaiseksi. Kuvassa vasemmalla olevat langat ovat Lupiinilla värjättyjä. Lankana käytin taas Woolia ja toisena kokeeksi Kauhavan Kangasaitan kasvivärjäykseen tarkoitettua karstalankaa ja  kappas vain! Kangasaitan lanka on lähes saman värinen kuin Wool!! 

Vasemmalta: Lupiini; Kanadanpiisku; Sananjalka +piiskun jälkivärjäys; Pietaryrtti, sipuli, jne; sama Pirtin kehräämön karstalangassa + rautavihtrilli;  Sanjalka ja lopuksi Kanadanpiisku +Sananjalan jälkivärjäys
Viikonloppuna värjäsin Sananjaloilla ja Kanadanpiiskulla, lankana käytin taas Woolia ja kokeeksi 2-säikeistä Pirtin kehräämön karstalankaa. Langat ovat olleet samoissa värjäysliemissä! Tosin Woolin heitin jälkivärjäyksen kanadanpiiskuliemeen jähtymään, missä se sai sinapinkeltaisen sävyn. Samoin tein Pirtin kehräämön langalle, joka oli ollut piiskuliemessä, vaihdoin sen jälkivärjäykseen sananjalkaliemeen ja lisäsin hieman puretteeksi kuparivihtrilliä. Näin sain heleän omenanvihreän. Pirtin kehräämön karstalangoista tulee samalla tavalla kuin Tekstiiliteollisuuden huopalangasta vaaleampia ja hempeämpiä sävyjä, kauniita, mutta ei kovin voimakkaita. Kun taas merinovillainen Wool imee itseensä vahvat värit.



Viime viikolla värjäsin koiranputkella ja pelto-ohdakkeella. Koiranputkella tuli jälleen heleän keltaista, mutta sen kaltaista väriä oli jo riittävästi ennestään, joten lisäsin rautavihtrilliä. Näin sain tumman harmaanvihreää Woolista ja yli 20 vuotta laatikossa lojuneesta vaalenapunaisesta Pirkka-langasta luumun värisen ja harmaasta Pirkasta tummemmempaa. Pelto-ohdakkeesta tuli Woolista maitokahvin väristä ja rautavihtrilliä lisäämällä lehmuksen vihreää Tekstiiliteollisuuden huopalangasta, vaaleanpunaisesta Pirkka-langasta lähes saman väristä kuin koiranputkellakin vain hieman ruskehtavampi. Pelto-ohdakkeisiin heitin kiehuvan veden edellisenä iltana ja liotin niitä yön. Olisin saanut varmaan langoista tummemman ruskeaa, jos en olisi ollut liian ahne ja laittanut liikaa lankoja samaan liemeen. Pelto-ohdaketta kannattaa kokeilla, sillä sitä kasvaa joka puolella runsaasti ja väri on ihan hyvä ruskea. Kokeilemisen arvoista olisi myös yhdistää värjäysliemeen pelto-ohdaketta ja sipulinkuoria niin voisi saada punaruskeaa lankaa ainakin Woolista.

Osa paprikapensaan paprikoista on saaneet kauniin oranssin värinsä ja pääsemme maistamaan niitä, vielä ei olla raaskittu, kun ne näyttää niin herkullisilta pensaassakin.

torstai 12. elokuuta 2010

Lisää värjäyksiä

Pietaryrtinkukilla värjättyjä lankoja, samassa liemessä Woolia ja Tekstiiliteollisuuden huopalankaa. Wool on jälleen kerran tummempi ja huopalanka aivan kananpojan keltaista. Harmi, että pietaryrttin kukinta on jo melkein ohi, ei oikein ehdi kokeilemaan lisää. Huopalangasta voisi saada limenvihreää, jos lisäisi kuparisulfiittia väriliemeen, kun taas Woolista tulisi varsin voimakas vihreä. Tiedän toki, että  ympäristölle haitallisia aineita, kuten kuparisulfiittia pitäisi välttää, varsinkin kun olen nyt syventynyt blogikirjoitteluun, mutta tuntuisi varsin työläältä saada kunnon vihreitä sävyjä lankoihin syksyyn valmistuvista kasveista, muuten, - luulisin. Tarkoitus on kyllä tilata indikoa yms.


Tein lisää kokeiluja saksankurjenmiekan lehdillä, koska olin leikannut perenapenkissä lakoon menneen ison pensaan matalaksi joten materiaalia riitti. Kurjenmiekat keitetiin pari tuntia ja jätettiin liemeen seuraavaan päivään.Liemi oli kauniin punaruskea ei samean vihreä kuin ensimmäisellä  kerrella, koska silloin hoppuilin ja jähdyttelin liemen vedellä värjäykseen. Perusväri alunalla ja viinikivellä puretettuna on lämmin beige, huopalangassa ja alpakkan villalangassa hieman haaleampi, pasmalankana oli valkoista Ilves-lankaa ja siitä tuli kaunis pyökinruskea, eli luultavasti myös Wool olisi ollut lähellä pyökinruskeaa väriä. Kuparisulfiittipuretuksella sain huopalangasta lehmuksen vihreän ja nuo kaksi tumman vihreää olivat aikaisemmasta värjäyksestä, sekä viimeiset pietaryrtinkukilla värjätyt vyydit uudelleen.

tiistai 10. elokuuta 2010

Värjäyksiä

Parin viikon ajan olen keräillyt kasveja värjäyksiä varten, koska suunnittelin pitäväni kasvivärjäyskurssin syyskuussa. Viimeksi olen värjännyt kasveilla opiskeluaikoinani, joten ehkäpä on syytä vähän treenata taitoa, ennenkuin opetan asiaa muille. Muutaman kirjan opastuksella olen sitten kerännyt kaikenlaista. Värjäys blogeistakin löytyy houkuttelevia kuvia ja kokemuksia.


Terassilla on värjäyskattilat porisseet, onneksi on terassi, sillä esim. kannusruohon ja saksankurjenmiekan keittäminen ei ollut mitään sulotuoksuista puuhaa. Voin vain kuvitella millainen löyhkä voi joistakin seitikeistä ja muista sienistä lähtea, kunhan pääsen sinne saakka värjäyskokeiluissa. No sienistä ei ainakaan vielä ole pelkoa, koska niitä voi olla vaikea löytää tänä syksynä.

Tässä on näyte saksankurjenmiekalla värjätyistä langoista,kun värjäysliemeen on lisätty kuparisulfiittia ja hieman rautavihtrilliä. 1.200kg saksankurjenmiekkaa ja  80g  Pirkka-lankaa ja Woolia 50g! Molemmat langat yhtäaikaa samassa liemessä, mutta Wooliin väristä tulee reippaasti tummempi.

Tässäpä näitä, ylhäällä vihertävän keltainen on mäkimeiramin kukilla, beige alapuolella on kannusruoholla, vaikka langasta olisi pitänyt tulla keltaista. Alimpana vasemmalla on viinisuolaheinällä värjätty, vaikka värjäysliemi oli upean punainen niin langasta tuli asfaltinharmaa aluna puretuksella. Vieressä toinen vihertävän harmaa ja vaalea beige ovat Tarha-alpista! Vihertävän harmaaseen on lisätty rautavihtrilli, mutta vaalea beige on kyllä mitättömän värinen niinkin näyttävästä kukasta! Niiden yläpuolella on ne saksankurjenmiekalla värjätyt ja keskellä tammenlehdillä värjätty  vihertävä Pirkka- lanka.

Puutarha kuulumisia


Tänä kesänä pihan kuvaaminen on jäänyt vähemmälle, vaikka kesä onkin ollut mitä ihanin. Lämpö on saanut kaikki kukoistamaan tosi nopeasti, jos vain on jaksanut kastella riittävästi. Etanoistakaan ei ole ollut harmia, tosin kirvat söivät vanhan ukonhatun niin, että siitä on vain ruskea ranka jäljellä, mäntysuopa suihkutuksesta huolimatta. 
Terassilla olen onnistunut
kasvattamaan paprikoita, chilejä ja salkopapuja! Eikä varmaan koskaan aikaisemmin ole ollut niin mahtavaa satoa basilikastakaan kuin mistä nyt ollaan nautittu.
Pieni kömmähdyskin kävi, sillä jotenkin olin sekottanut punaiset auringonkukat avomaakurkun taimiin ja istuttanut terassiruukkuun kurkkua kun piti istuttaa matalaa punaista auringonkukkaa! Niinpä pitkin terassin lattiaa kiemurtelee avomaakurkku! Sinällään somaa käydä terassilta poimimassa kurkkuija aamiaispöytään.





Myös Timanttikukat aloittivat kukintansa.

lauantai 17. heinäkuuta 2010

Kesälomavieraita

Meillä oli kesälomavieraita Hollannista, kummityttöni Raisa ja hänen isosiskonsa Ronja. Molemmilla on syntymäpäivät parin viikon sisään, joten kummitäti keksi antaa tyttöjen itse tehdä omat lahjansa. Näin syntyi upeat mosaiikkipeilit korunaulakoilla!


Raisa täytti elokuussa 10 v ja tässä Raisan värikäs ja upea mosaiikkipeili!



Ronjan syntymäpäivä oli heinäkuussa, Ronja täytti 12 v. Ronjan mosaiikkipeili on tyylikkäästi lilaa ja mustaa ja aivan ihana!

perjantai 16. heinäkuuta 2010

Kesäkuulumisia

 

" Hei älähän nyt, enkö muka saisi olla täällä? Miten sitä muuten saa lintupaistia illaksi?"

Kesällä Sysi viettää kissanpäiviä mökin vapaudessa, mutta onneksi linnunpoikaset olivat jo jättäneet kotinsa, joten lintupaisti jäi saamatta.

perjantai 7. toukokuuta 2010


Ensimmäinen osa hahtuvakiekosta kehrätty,  rukinrullalle mahtuu noin 50g tai siis ainakin minulla, kun lanka on vähän paksumpaa. Lisäsin lankaan omenanvihreää, terragottaa ja kaarnanruskeaa huovutusvillaa ja sain aika mukavan näköistä neulelankaa. Täytyy kehrätä loputkin niin saan jotain neulottuakin langasta. Kierrettä tuli vieläkin liikaa, mutta kun pingotin langan kosteana niin se ei ainakaan kierry kippuralle enää neulottaessa. Käytännössä vertasin omaa lankaani Noro-villalankaan niin paksuus on lähes sama, kierrettä on siinäkin aika tavalla, mutta Noron värit ovat kyllä aivan  omaa luokkaansa.

sunnuntai 2. toukokuuta 2010

Ikkunalaudat alkavat täyttyä!


Viherpeukalo on taas saanut yliotteen ja kaikkialla on taimipurkkeja! Osaan on täytynyt tehdä uusinta kylvöksiä, koska jostain kumman syystä itäminen on kumman epätasaista ja toisinaan taimet tahtovat näivettyä? Niin kävi tinjamille ja tsinnioille ja basilikalle? No osa selvisi ja nyt näyttää siltä, että ollaan jo voiton puolella. Pavuistakin iti vain kolme, mutta tällä kertaa lobelia selvisi niin, ettei yhtään tainta näivettynyt? Mistä lie johtuu tuo joka keväinen näivettymisriesa -mullastako vai kastelusta?  Taimivalikoimaa: kelloköynnöksiä, mustasilmäsusannaa, ciliä, kesäkurpitsaa, jättikurpitsaa, tsinniaa, asteria,tinjamia, basilikaa, lehtiselleriä, timanttikukkaa, hyppyherkkukurkkua, avomaakurkkua, sinistä hernettä, hajuhernettä, erilaisia auringonkukkia, tarhapapua,... jopa vesimelonin taimia, koska poikani niin vaati, mutta  kasvihuonetta ei ole, joten miten lie käy?


Terassilla jo hitusen kevättä!

Perjantaina Vapun aattona löysin rukin!


Innostuin niin kehräämisestä, että hommasin oman rukin. Kirpputorirukki maksoi kokonaista 29e ja tuntuu olevan toimiva peli, kunhan tulemme sinuiksi toisillemme. Alkuun kokeilin moniväriseksi värjättyä merinotopsia.


Sain lyhyessä ajassa 50 g monivärilankaa, mutta kierrettä tuli  vielä liikaa, vaikka  paikoin lanka tuntui jo melko sopivaltakin. En tiedä pitääkö rukin nyörejä kiristää kehräyksen edetessä, koska rullan pyöriminen hidastuu ja kierrettä tulee silloin helpommin? Vasta neuloessa näkee miten liika kierre asettuu neuleeseen. Seuraavaksi päätinkin opetella polkemaan rukkia tasaisesti kehräämällä hahtuvalankaa, mutta enhän minä sitä kauan sellaisena jaksanut kehrätä vaan pakko oli lisätä väriä lankaan huovutusvilla tupsuilla.

sunnuntai 11. huhtikuuta 2010

Kehräystä oppimassa

Kotitalousneuvontaan järjestin kehruukurssin, mille itsekkin otin osaa. Olen joskus kouluaikoina koeillut kehräämistä ja siitä on jo yli parikymmentä vuotta aikaa. Kehruuta opetti meille Eeva (86v) ja Anja (80v), sillä harva hallitsee enää sitä taitoa ja lainaksi saaduilla rukeillakin oli kehrätty viimeksi  yli neljäkymmentä vuotta sitten.Tosi  mukavaa  ja rentouttavaa hommaa, kun alkuun vaan pääsee!  Mutta paljon vaatii harjoittelua, että langasta tulee  sellaista mitä tavoittelee. Minulta se ei vielä luonnistu.




Parin kurssipäivän tulos 50 g käsin kehrättyä suomenlampaan villaa, mustan ja ruskean lampaan sekä luultavasti Kainuunharmaan villaa, sillä harmaa oli luonnostaan harmaata, eikä sitä sekoitettu mustan ja valkoisen lampaan villoista. Ihana vyyhti, vaikkakin aika kierteinen lanka.  Pakko saada lisää, sillä eihän 50 g mihinkään riitä!


Betonista poppanaan!


Viikko sitten kurssilaisten kanssa teimme betoninvaluja ja samalla läträsin itsekkin loput betonit pesuvatiin tekemääni mosaiikkityön päälle. Toinen työ ei ole betonikakku vaikka niin voisi luulla vaan tarkoitus on asettaa betonirengas maahan ja istuttaa renkaan sisälle vaikka mehikasveja.


Tarvitsin jotain poikani jääkiekkojoukkueen arpajaispalkinnoksi ja kotitalousneuvonnassa sattui olemaan poppanaloimi vapaana, joten kudoin arpajaispalkinnoksi yhden poppanaliinan, toisen tein jo aikaisemmin. Molemmissa on kokeiltu ruusukaspoljentoja. Hassua, että molemmissa
poppanoissa on kuteena samaa valkoista poppanaa, mutta vaaleammassa on musta loimi ja tummemmassa beige! Valkoinen näyttää ihan eri väriseltä.

tiistai 30. maaliskuuta 2010

Mosaiikkia ja betonivalua


Pitämäni mosaiikkikurssi on edennyt hienosti ja open oli kokeiltava valaa itse betonista laattoja ja kukkaruukkuja, ennenkuin neuvoo asiaa muille. Homma oli tosi helppo, mutta hankala toteuttaa talviolosuhteissa, sillä sekoitin betonin ulkona pakkasessa  ja kannoin ämpärillä valmiin betonin keittiöön, jossa valoin laatat ja ruukun. Sitten pari päivää kärsivällistä odotusta ennenkuin sai avata muotit. WAU! Ensi kesänä teen upeat pihalaatat näillä opeilla!

sunnuntai 7. maaliskuuta 2010

Äidin tiffanyikkunat



Hiihtolomalla kävimme Torniossa ja äiti oli saanut onkipojalle pariksi takkahuoneen toiseen ikkunaan upean maiseman Lapintiiroineen ja auringonlaskuineen. Nämä tiffanytyöt on kiinnitetty tavallisten ikkunoiden väliin näkösuojaksi, hieman talvinen maisema taustalla viilentää kesäistä tunnelmaa!
Itse en ole koskaan tiffanytöitä harrastanut, mutta äiti on tehnyt jo pitkään ja sen huomaa. Ihanat ikkunat!!

perjantai 19. helmikuuta 2010

Huovutus innosti

 

Pidin viime viikonloppuna huovutuskurssia ja innostuin myös itse huovuttamaan. Ties kuinka kauan suunnitelmissa on ollut huovuttaa pannumyssy teepannulle, mutta en vaan ole viitsinyt kaivaa huovutusvilloja esiin  ja sotkea keittiötä huovutuspuuhissa. Ehdin asetella villat ja huovuttaa hieman sisäpuolelta, mutta varsin mahdotonta on yrittää yhtäaikaa huovuttaa ja opettaa, joten käärin myssyn pyyhkeen sisään ja roudasin kotiin. Lauantai-ilta meni rattoisasti myssyä huovuttaen ja aamulla huovutustyö kainalossa kurssia pitämään.

Huovutetut lapaset


Kokeilin vihdoin huovuttamista pesukoneessa ja hyvin onnistui, jostain kumman syystä en ollut sitä aikaisemmin tehnyt,vaikka periaatteen tiesinkin. Poikani sai suoritettua radioamatööritutkinnon ja sen kunniaksi lapasia somistaa asematunnus.

Suihkulähdemosaiikki edistyy


Olen nyt sivellyt vesieristeen ja samalla tartuntapinnotteen ruukkuun. Saneerauslaastilla kiinnitin jo sisäpuolen mosaiikit ja tuntuvat olevan tiukassa. Pitäisi keksiä miten kuvioisin ulkopinnan.

keskiviikko 27. tammikuuta 2010

Tammikuinen omenapuu


Kiertelin kameran kanssa pihalla ja huomasin, että meidän vanhassa talviomenapuussa on vielä näin hurjasti omenoita. Puun omenat ovat vain niin happamia, ettei niitä tule paljon käytettyä.
Mosaiikkisuihkulähdeprojekti edistyy, löysin takuuvarman aineen jolla voi tehdä vedeneristyksen, mosaiikin kiinnityksen ja jopa saumauksen, mutta aine on ostettava 10 kg astiassa ja maksoi melkein 200 e! Eli etsin halvempia vaihtoehtoja!

keskiviikko 20. tammikuuta 2010

Tuleva mosaiikkiprojektini

Tässä on tuleva mosaiikkiprojektini! Tarkoitus on tehdä alennusmyynnistä ostamaani ruukkuun pieni suihkulähde terassille! Ensimmäinen ongelmani on vedeneristys, joka tulisi ratkaista ennen mosaiikkin kiinnittämistä, mutta ainakaan rautakaupasta ei osattu neuvoa millaista litkua pitäisi valmistaa, ettei mosaiikit ala irrota, kun vesi seisoo ruukussa. Ulkomaisissa kirjosta olen nähnyt vastaavanlaisia suihkulähteitä, mutta paljon suurempia. Saas nähdä kuinka käy?

Keramiikkavateja



Vihdoin sain syksyn aikana tekemäni keramiikkatyöt lasituspoltosta. Lasitus onnistui tosi hienosti ylinnä olevaan kukka/kynttilä ruukkuun. Viime keväällä samalle savelle tekemäni vati jäi mustan harmaaksi, vaikka laitoin lasitteita tosi reilusti ja valkoistakin pohjimmaiseksi. Varsinkin kynttilät tuovat taustan hienosti esille. Vadista kuulemma tuli mieleen muumipeikot ja pyrstötähti, tosin ilman niitä muumipeikkoja! Punainen vatikin on ihan OK, lasitus olisi tosin voinut olla eri värinenkin, mutta ajattelin käyttää loppuun tuon punaisen lasitteen, kun se on minulla vuosia pyörinyt ja en ole käyttänyt sitä juuri mihinkään.