sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Valopalloja paperinarusta



Marraskuussa pidin viikonloppukurssin:  Valopallo paperinarusta. Sitä ennen oli tietysti itse harjoiteltava ja tehtävä malleja. Tekniikkahan on helppo: paperinarua kastetaan vesi-erikeepperiseokseen (1:1) ja pyöritellään joko ilmapallojen tai vesi-ilmapallojen päälle kuten nuo pienet on tehty ja annetaan rauhassa kuivua niin naru kovettuu. Sitten vain tyhjennetään ilmapallot.

Lopputulos on näyttävä ja piemeään vuodenaikaan sopiva sisustusvalaisin. Tuosta valkoisesta muokattiin myöhemmin makuhuoneen lampunvarjostin halkaisijaltaan n. 50 cm, kurssilaisille esittelin sen 40 valonsarjalla somistettuna. Joululahjoiksi väsäsin yhteensä 4x 20 valonsarjoja ja itsellä pidin  kahdet mustavalkoiset ja pojanhuoneeseen tein 4:llä värillä papeinarupallot (valk. beige, ruskea ja harmaa) joista tuli kyllä kauniit!

Viikonloppu hopealankakurssilla



Kansalaisopiston opettajilla on  mahdollisuus osallistua toisten opettajien kursseille, jos siellä vain on tilaa, joten vietin itse viikonlopun hopealankakurssilla. Ihanaa, kun itse ei ole vastuussa opetuksesta vaan voi keskittyä ihan tekemiseen. Tuossa kalanruoto rannerenkaassa meinasi, kyllä usko loppua omiin kykyihinsä, sillä sen verran vaikea malli oli kyseessä! Aina kun pyöräytti ketjua käsissä hukkasi sen kohdan mihin uusi lenkki tuli pujottaa. Lopputulos on kyllä tyylikäs, kun liitin vielä tuon mustan lasihelmen keskelle. Tuohon yhteen ketjuun meni koko lauantaipäivä ja vielä illalla kotona jatkoin tekemistä! Eli varsin monta tuntia!!!

Osa ketjuista on aikaisemmalta kurssilta, ne vain myllytettiin kiiltäviksi. Pallon tein sunnuntaina ja muokkasin pitämättömistä ruusukorviksista ranneketjun lisäämällä uusia lenkkejä ja tein siihen sopivat korvikset. Oikean puoleinen ketju on muinaisketju aikasemmalta kurssilta.

Hulavannekudontaa


Elokuussa suunnittelin tulevan vuoden kudontakursseille uusia ideoita ja kokeilin vanhoista T-paidoista leikatuilla kuteilla hulavannekudontaa, ideoita löytyy netistä vaikka kuinka, jos laittaa hakusanaksi rag rug!  Minulla loimena oli t-paitatrikoo ja puolesta välistä keksin lisätä mustat loimilangat työhön niin matontuntu pysyi hyvänä. Tässä sitten meidän uusi vessan matto! Halkaisija 55 cm.  Loppupeleissä tekniikan lainasinkin pajupunonnasta ja kieputin kahdella kuteella vuoron perään loimilankojen ympäri ja kun käytin kahta eri väriä niin sain nuo ripsiraidat.


Syksyn betonijuttuja

Syksyllä on mukava tehdä betonitöitä ja valmistautua tuleviin kursseihin, kiertelemällä kirpputoreja ja kauppoja, etsien uusia muotteja.  Jyskän Varastomyynnistä löysin hyvän muotoiset pienet ämpärit ruukkujen valamiseen (1 e/kpl),  sisämuotit löytyivät omasta takaa vanhoista istutusruukuista. Toisen kuvioinnissa käytin kohopintaista tapettia ja toisessa pitsinauhoja. Kynttiläjalat on pirtelöpurkeista.

Kirppikseltä löytyi käytetty silikoninen sydän vuoka, mutta osa silikonivuokista oli kyllä kirpputorilla kalliimpia kuin kaupassa. Tuo hento tekokuituinen pitsi  katosi osittain betonin sisään, sillä olin leikannut siitä pieniä irto kukkasia.


 Solukumisesta pyöreästä pöytätabletista tuli hieno kuvio pyöreässä vadissa.


Yllätys oli aika moinen, kun kokeilin muottina tuota kirppikseltä löytämääni soikeaa koria... niin vain betonivati pullahti siitä ihan helposti, vaikka olin kuvitellut joutuvani rikkomaan korin. Reunat olivat vain liian jyrkät ja betonia oli vaikea saada nostettua reunoille, koska se valui väkisin alas. Mitään sopivaa sisämuottia ei löytynyt, joten lopuksi  levitin kuunliljanlehtiä ja hienoa hiekkaa, jolla painoin syvennyksen.



Tänä syksynä pidän kaksi kansalaisopiston betonikurssia, joten tein makeisrasioihin erilaisia kuviolaattoja malleiksi ja kurssilaisille ideoiksi. Osa siirtyy joskus pihaakin koristamaan :) Kuvionteihin käytin kohotapetteja, jumppamattoa, kuplamuovia, mosaiikkilaattoja, keramiikkapuristetta, kivilaattoja, kiviä, lasihelmiä, kasvinlehtiä, hiekkaleluja, muovista pitsiliinaa ja paksua narua. 






Maitopurkeissa posliinilautasia ja lasimosaiikkia. Kaksipuoleinentarrateippi (paksu) toimi hyvin, vaikka kuviot jäävätkin syvennykseen, koska palaset olivat sen verran kaarevia, että betoni olisi muuten mennyt väliin.

 Osa laatoista vielä hieman kosteita.


 Glass Olsonilta löytyi silikooninen pöllömuotti ja pakkohan sitä oli kokeilla...


 Tässä syysistutuksia betoniruukkuihin.



Tuo pallo on jo aikaisemmin valettu, mutta nyt se somistaa kanervaistutusta.


Kurpitsoja täytyy ehdottomasti tehdä seuraavalla kerralla lisää, kun hankin uutta betonia :)

Ajatuksia viime kesän viljelyistä



  Pitkään aikaan en ole päivittänyt blogia, mutta viimeistään nyt se on hyvä tehdä ennen kuin alan uuden tomaattien kasvatuskauden ;) Tosin perjantaina 9.1. poikkesin jo Viherlandiassa ja ostin Jamaican Bell chilin-  sekä Heatrbreaker- ja Ildi tomaatin siemenet. Siinä toivossa, että kyllä se kevät koittaa! Viime kesänä kasvihuone näytti elokuussa tältä! Kasvimaakurkku kärsi härmästä ja sitruunakurkkukaan ei tuottanut yhtään kurkkua, että olisin saanut maistaa. Muutamia kasvihuonekurkkuja saimme syödä, mutta en nyt tiedä mikä oli vikana, kun kurkkusato jäi niin vaisuksi. Tomaattia kyllä tuli ihan mukavasti. 

Lajikkeita oli 18 ja kaikista saatiin maistiaisia. Black Cherry ja Chocolate Cherry olivat kyllä niin saman näköisiä ja makuisiakin, ettei molempia kannata kasvattaa! Green Zebran siemenet laitoin vasta maaliskuussa, joten tiukkaa teki, että ehdin saada maistiaisia ja kesäkuun parin viikon kylmä jakso hidasti aika paljon kasvatusta. Kokeilussa oli myös puolalaiset Promyk ja Ola Polka, näiden piti olla aikaisia, mutta eipä niistä ainakaan huomannut että näin olisi. Makukaan ei ollut kummoinen, joten ne nyt jäi yhden kesän kokeiluksi. Heartbreaker kasvoi niin nätisti, pysyi matalana ja onnistui hyvin ammpelissakin, - varsin makea ja sievä tomaatti, sekä aikainen, että pääsi jatkoon ;) Gold Nugget tuotti taas hyvin ja aikaisia tomaatteja, vaikka sen kasvutapa on kyllä hankala,  se kun kasvattaa honteloita varsia, joita pitää tukea miten milloinkin. Mutta koska siitä saa ensimmäiset maistiaiset niin kaipa se säilyy kasvatuksessa jatkossakin, varsinkin kun se myös tuottaa tomaatteja aika hyvin =) Kuvan keltainan (yellow Pearshape) päärynätomaatti oli ihan hyvä, vaikka se ei vieläkään ollut se lajike, jota joskus olen saanut maistaa! Ihan hyviä tomaatteja silti. Tigerella oli myös ihan Ok! Vaikka oletinkin sen olevan makeampi, mutta maku oli aika perinteinen ehkä vähän vaisu. Tigerella on kivan näkönen niin laitan kyllä loput siemenet tänä keväänä multaan. Keltainen Golden Sunrise oli ihan hyvä, mutta ei mitenkään erikoinen ja hitaampi kuin punainen Manymaker. Sungold ei taaskaan tuottanut pettymystä, sillä se on niin makea ja hyvä, sekä satoisia. Hazfleuer oli aika mielenkiintoinen, kasvoi turhankin suureksi, tomaatit olivat kuitenkin mehukkaita ja isoja. Tiny Tim tuotti myös runsaan sadon amppelissa, mutta tomaatit oli kyllä liian pieniä minun makuuni! Bloody Bucher oli nimensä mukaan myös mehukas ja hyvä, mutta ei sen aikaisempi vaikka niin luvattiinkin pussissa!


  


 Paprikoita ei kyllä kannattaisi kasvattaa, sillä muutaman paprikan tähden ne vaan vie tilaa kasvihuoneesta, kauniitahan ne ovat ja tuo valkoinenkin ihan hyvä, mutta kesäkuun kylmä jakso hidasti niin, että osan paprikoista siirsin purkissa kasvilampun alle jatkamaan kasvua syksyllä sisälle samoin kuin chilitkin, koska taimet olivat täynnä vihreitä alkuja! Nyt ne ovat olleet koko syksyn kasvilampun alla ja tuoretta chiliä on saatu pitkin syksyä ja vielä tammikuussa punaisessa chilissä on tuoretta syötävää. Jospa niitä kohta alkaisi lannoittamaan niin saan uuden sadon kesään mennessä. Chilin kasvatus kyllä kannattaa, sillä muutama taimi (3 kpl) on tuottanut pakastimeen pussillisen chiliä ja ihan omiksi tarpeiksi. Varsinkin, kun ne tuolla pihatalossa ovat viileämmässä, mutta kasvilampulla saavat valoa 12 h/vrk!