perjantai 22. huhtikuuta 2011




Aika kiva tästäkin on katsella!

Meidän Melli-neiti on kovasti kasvanut ja vähän viisastunutkin!


Viime viikolla oli vielä näin paljon lunta! Mutta tänään jo haravoin pihaa ja sahasimme pensasaitaa lyhemmäksi, koska edellinen omistaja ei ollut leikannut sitä muutamaan vuoteen. Pensasaidan latvus lähenteli 3 m ja oli lumen painama.  Melli istuu ja seuraileen pihan tapahtumia portailla.

Lumen sulaminen on tuonut aivan uusia tuoksuja haisteltavaksi!
 
 

Metsäretket on ihania!


Mikähän tästäkin on mennyt? Ja mitä tämä risu tässä tekee?




Kuka se tuolta on tulossa?


No mennäänkö sitä vai ei?

Betoniruukkuja


Pidin taas kurssia, nyt vaihteeksi betonista. Ja olihan minun taas vähän harjoiteltava tänäkin keväänä tekemällä itselle uusia ruukkuja ja malleja kurssia varten. Betonikurssi oli oikein onnistunut, jopa niin että ensi syksynä pidän parikin samanlaista kurssia eri paikkakunnilla.



Kakkuvuoasta oli hieman vaikea irrottaa, koska betoni oli mennyt sauman väliin, mutta pikkusen puuhastelemalla se lähti. Tähän on mukava pistää joku yksittäinen kukka tai vaikka mehitähti kasvamaan. Kynttilällekin aivan omiaan.

  

Pringles purkkia oli käytetty kynttilänjalkojenmuottina kirjassa: Malena Skote, Betoni on kaunista. Pojat oli mielissään kun ostin vaihteeksi kotiin perunalastuja, että saan purkkeja! Pitsiliinan palasen kiinnitin erikeepperillä purkin sisälle ennen sen öljyämistä.