keskiviikko 22. tammikuuta 2014

Viime viikonloppu meni kehrätessä!


Kaivoin "vanhan rouvan"- esille:  langoitin ja rasvasin. Tarkoitus on harjoitella kunnolla kehräämistä, ennenkuin opetan sitä muille, sillä tulossa on viikonlopun mittainen kehruukurssi, jolla toimin opettajana. Onneksi sain lainattua uuden kehruuoppaan Tuulia Salmelan "Kehrääjän käsikirjan" ja sen avulla on ollut ihan helppo kerrata kehräämisen saloja =)

Hahtuvakiekolla on helppo aloittaa, kun voi heti hypätä kehruuseen eikä tarvitse pestä ensin villoja ja karstata  lepereitä. Tosin kurssilaisille kävin jo hankkimassa aitoakin lampolanvillaa ja sillä kurssilaiset pääsevät harjoittelemaan ihan perinteisesti kehräystä. Villan peseminen vaan oli aikamoinen homma, koska kyseessä oli karitsan villat ja karitsa oli viettänyt jo syksyn lampolassa. Vastaisuuden varalle tiedän nyt, että kesävilla on puhtaampaa, koska lampaat viettävät yleensä kesän niityllä eivätkä samallalailla sotkeennu kuin navetassa.

Hahtuvakiekossa pelkästään en kuitenkaan malttanut pysyä vaan kehräsin mukaan värillisiä huovutusvilloja efektiksi.



Mietin, että jospa tuosta tuubihuivin sais neulottua itse kehräämistä =)


Sitten innostuin värillisiin merinovillatopseihin, alin tosin on fingerwollea, joka on valmiiksi ohutta merinovillanauhaa kerällä, sitä ei tarvitse kuin hiukan venyttää niin saa kehrättyä hyvin. Kaikki langat kertasin niin kierre tasoittuu ja langasta tulee mukavampaa neuloa.  Jestas miten hauska oli sekoitella erivärisiä merinovilloja, joita viime vuonna hankin kasan huovutukseen...nyt niistä syntyy sitten lankaa=)

Sorruin Titityyn lankakaupasta hankkimaan käsivärjättyä 50% merinovillaa ja 50% silkkiä olevan topsin...sitten kun olen oikein broo niin sitten kehrään tämän!


Kehittelin kurssille itsetehdyn värttinän, tarkoitus on kurssilaisten kanssa tehdä kaikille värttinä, sillä kaikille ei ole rukkeja, vaikka osa tois omiakin! Ylempi on oma joskus opiskeluaikoina hankittu, alempi itsetehty. Kävin hakemassa leikkikalutehtaalta puisia kuorma-auton tms. renkaita... valmiiksi maalattujakin =), pyörökeppi ja koukku! Toimii... jos tarvitsee lisää balanssia voi liimata vielä vanhan cd-levyn renkaan päälle!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti