lauantai 2. kesäkuuta 2012

Kevät ja kevään kukkia!


Luumupuu kukassa. Onneksi, sillä tästä puusta  oli viime kesänä pakko sahata iso haara pois, koska muurahaiset olivat tehneet pesän puun ja kuoren väliin ja puu kuivui.  Myös viime kesänä muuttokuormassa tuotu kirsikkapuu kukkii. Toivottavasti saamme syksyllä maistaa sen kirsikoita, sillä puu on tuottanut tähän mennessä vasta yhden!


Syksyllä laitoin maahan Trepolo narsissia ja aika viehkon näköisiä niistä tulikin, vaikka pussin kuvassa keskustan pitäisi olla oranssi. Ala kuvassa edellisen omistajan istutammaa oranssia tulpaania ja tiikerililjan vartta.


 Sorruin myös laittamaan pari sorttia  erilaisia tulppania ja ukkolaukkaa sekä 100 idänsinililjaa! Tässä Negrita tulpaania ja ukkolaukkaa  perenalavaan, ihan ei ajoitus osunut kohdalleen, sillä tulpaanit ehtivät lakastua ennen ukkolaukan kukintaa.  Lapin kulleroa myös ja pikkusydäntä, taustalla päiväliljaa. Perenalava, jonka viime kesänä tein, koska yksinkertaisesti muuten en olisi saanut kaikkia muuttokuormassa tulleita perenoita maahan, onnistui ihan hyvin ja suurin osa perenoista talvehti siinä.

Nyt olen keskittynyt kivikkopenkin siistimiseen, sillä voikukat ja juola oli sen valloittaneet. Samalla voi siirrellä kuivassa viihtyviä perenoita  lavasta kivikkopenkkiä täydentämään. Omenapuukin istutettiin, sillä viime syksynä maisteltiin eri lajikkeita ja sen pohjalta päätettiin istuttaa Pirja pihaan. Omenapuu  ei tullut asuntokaupan mukana, mutta onneksi nuo pari luumupuuta kuitenkin=)


Kasvimaan laidassa kevätesikkoa, pellistä ja aina kiitollista pikkusydäntä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti