keskiviikko 11. heinäkuuta 2012

Mosaiikkikana valmistui


Vihdoin sain saumattua kanani, sillä uudet kukkapenkit, kasvatuslavat ja kasvimaa veivät kaiken ajan alku kesällä. 


Pyrstö takaa oli suunnitelmissa toteuttaa yksinkertaisemmin, mutta tehdessä ajatus onneksi muuttui.


Portin pieleen kivelle en taida kanaani raskia enää viedä, ettei se vaan lähde kenenkään matkaan,vaikka painoa onkin muutamia kiloja niin kainalossa saa kuitenkin sen kuljetettua. Hetkeen en kyllä aloita uutta mosaiikkiveistoprojektia, sillä sen verran työlästä ja aikaa vievää homma on, vaikkakin tosi mielenkiintoista ja mukaansa vievää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti