torstai 30. elokuuta 2012

Värjäysjuttuja


Liisalta sain tarhakäenkaalta muovikassillisen ja 3 l  aikaisemmin keitettyä pakastettua lientä. Keittelin reilun tunnin  sadevedessä ja liemi sai kauniin punaisen värin. Värjäyksessä käytin pelkästään alunaa, sillä viinikivi oli päässyt loppumaan.


Liisalta olin kuullutkin, että tarhakäenkaalesta saadaan aika vahva liemi, joten uskalsin laittaa siihen 100g vaaleanharmaata seiskaveikkaa ja 100g valkoista Novitan Woolia. Langat saivat jäädä yön yli värjäysveteen jäähtymään.  Aamulla nostin kauniit marjapuuronpunaiset langat liemestä. Langat muuttuivat sinisiksi vedessä, jossa oli loraus etikkaa. Yhden vyyhdin jätin laittamatta ja huuhtelin sitä erikseen, kun ajattelin, että ehkä se säilyy marjapuuron värisenä, mutta ei! En tiedä miten olisi käynyt, jos olisin älynnyt huuhdellut sitä sadevedellä...

Liemeen jäi  vielä reippaasti väriä, joten laitoin toisen satsin lankoja värjäytymään, 100g luonnonvalkoista Woolia. Nyt koko  värjäyksen ajan langat olivat jo sinisävyisiä! Myös nämä langat jätin yöksi liemeen.  Yllätys oli melkoinen, kun odottelin vaaleansinisiä lankoja ja sainkin  vahvan värisiä vedenvihreitä lankoja =) Ihania!!! Sininen oli imeytynyt ensimmäiseen erään ja vihreä sävy tuli esille toisessa värjäyksessä. Siitä innostuneena laitoin vielä 100g isovelilankaa (lv), mutta nyt värisävy oli pliisu sinivihreä, joten käytin langan vielä  10 min pietaryrttiliemessä, joka porisi viereisellä levyllä. Aika oli siksi lyhyt, koska viereisesä kattilassa oli jälkipuretus menossa eli kattilassa oli kuparisulfaattia ja rautasulfaattia.  Wooliin tarhakäenkaalesta sai todella upeat värit, mutta esim. pasmalankana ollut Virtain Villan 3-säik. karstalanka värjääntyi 1. värjäyksessä vain vaalean siniseksi. 2. värjäyksessä pasmalankana oli valkoista Woolia ja v.harmaata seiskaveikkaa, niihinkin tuli vihreämpi sävy, joten luonnonvalkoinen pohjalanka ei itsessään muuttanut värisävyjä vihreämmäksi.

Vasemmalta 1. värjäys:  v.harm 7-veljestä ja  valk. Wool, 2.värjäys:Wool (lv), 3.värjäys+kasto pietryrttiliemessä:  Isoveli (lv). Punertava beigelanka on punavyöseitikllä värjättyä Woolia (lv)
veriseitikkejä ja punavyöseitikkejä

Viime syksynä löysin aika paljon punavyöseitikkiä, mutta en ymmärtänyt niitä kerätä värjäykseen. Nyt kun niihin törmäsin uudelleen,  päätin heti kokeilla. Seitikkejä oli 800g ja lankaa 50 g, puretuksessa vain aluna! Lopputulos oli lähes ihonväristä beigeä Woolista, ihan kiva  raitalankana, mutta tykkään itse vahvemmista väreistä! Sienivärjäykset saavat vielä muuten odottaa, sillä olen  löytänyt vasta yhden komean samettijalan ja jonkun verran veriseitikkejä  saanut kuivumaan.  Veriseitikeillä olen värjäillytkin  aikaisemmin, mutta samettijalka on uusi tuttavuus ja olisi kiva löytää niitä lisää, sillä niistä saa kuulema oliivinvihreää lankaa!

samettijalka
Suunnitelmissa on edelleenkin villapaita Virtain Villan 3-säikeisestä karstalangasta, vaikka tunikan jo niistä neuloinkin viime keväänä. Villapaitaan tarvitsen tumman vihreitä lankoja, joten keräsin 900g pietaryrtin kukkia  ja 200g kultapiiskua. Värjäsin 200g,  Virtain Villaa ja 50 g Woolia (lv), jälkipuretuksessa oli 10% kuparisulfaattia ja 2% rautasulfaattia. Tumman keltainen lanka sai vihreän sävyn jälkipuretuksessa ja Woolista tuli tosi tumman vihreä. Lanka kyllä suorastaan ritisi pesussa,  joten ajattelin puretuksaineiden olleen liian vahvoja Woolille, sillä Virtain Villa oli pesussakin pehmeää.  Voihan olla, että näissä yhteispuretuksissa Wool imee itseensä myös puretusaineita enemmän, jos väreistäkin tulee tummempia. Onneksi huuhteluaine viimeisessä huuhteluvedessä pehmensi myös Woolin =)

Keltainen vyyhti aikaisemmin pietaryrtillä  värjättyä Woolia!
Ehkä kokeilen Virtain Villaa värjätä  vielä uudelleen vihreässä  väriliemessä tuonnempana, jos vaikka saisin vihreästä vieläkin tummemman. Eihän tuo lanka nytkään ole hassumpi, mutta...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti